villasukkakilpailu kuva

Juhlavuoden villasukat on valittu!

Juhlavuoden villasukat on valittu!

Kontiolahden kunta järjesti 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi villasukkakilpailun. Juhlavuoden villasukkakilpailu toteutettiin yhteistyössä Kontiolahden käsityöläiset ry:n ja Käsityömyymälä Tiuhtan kanssa. Kilpailuun osallistuvilta villasukilta edellytettiin, että niiden tulee jollain tapaa ilmentää Kontiolahtea; inspiraationa voi olla paikallinen luonto, ihmiset, kulttuuri, perinteet, henkilökohtaiset muistot tai kotiseudusta kumpuavat tunteet. Kilpailuun saapuikin toinen toistaan upeampia villasukkia tarinoineen.

Villasukkakilpailun voittaja valittiin yleisöäänestyksellä. Omaa suosikkiaan sai äänestää netissä sekä ampumahiihtostadionilla IBU-cupissa Kontiolahden kunnan infopisteellä. Villasukat lämmittivät äänestäjien mieliä ja ääniä annettiin yhteensä miltei 800!

Ylivoimaiseksi yleisön suosikiksi nousi sukka nro 5, Terhenin suunnittelemat Kontiolahti-sukat. Terhen kuvailee sukkiaan näin:

Minun Kontiolahteni on luontoa, ihmisiä ja yhteisöllisyyttä, perinteitä ja tulevaisuutta. Sukkien kuvioista voi löytää Höytiäisen aaltoja, metsää, karhuja, Pielisjoen kaloineen, karjalaisia kuvioita, iloisia ihmisiä ja elinvoimaisia kyliä, vaaramaisemia, traktorin jäljet, ampumahiihtoa (vai onko se sittenkin jalkapallo tai metsän mustikka?) ja näyttääpä siellä joku luisteluhiihtäjäkin kulkeneen. Sukissa on tietenkin myös karhun tassut ja Kontiolahden uusi hymynaamalogo. Halusin käyttää mallisukissa vain muutamia värejä ja tehdä värityksestä helposti omiin lempiväreihin muokattavan. Yksinkertaisimmillaan sukkien ilme muuttuu vaihtamalla sinisen värin toiseksi, mutta voi neuloa myös riemunkirjaviksi jämälankoja käyttäen.

Yleisöäänestyksen toisen sijan sai sukka nro 2, Työmatkalainen, ja kolmanneksi sukka nro 3, Kontiolahden nimikkopuun innoittama Syyspihlaja-villasukka.

Paljon onnea voittajille!

Kilpailuun lähetetyt villasukat lahjoitettiin joulun 2023 alla Kontiotuvalle.

 

Kontiolahti150, Kontiolahti, villasukkakilpailu, Terhen, sijoittuminen 1, voittajavillasukat 1. Kontiolahti-sukat, sukkien ohjeet löytyvät täältä.  
Kontiolahti150, Kontiolahti, villasukkakilpailu, Työmatkalainen, sijoitus 2 2. Työmatkalainen, sukkien ohjeet löytyvät täältä
Kontiolahti150, Kontiolahti, villasukkakilpailu, Nimikkopuu, pihlaja, sijoittuminen 3 3. Syyspihlaja, sukkien ohjeet löytyvät täältä

Villasukkakilpailu

Villasukkakilpailun ohjeet:

Villasukkakilpailu jatkuu marraskuulle asti:
suunnittele Kontiolahdelle oma juhlavuoden villasukka!

Nyt puikot esiin! Osallistu villasukkakilpailuun ja neulo Kontiolahdesta inspiraationsa saaneet villasukat!

Järjestämme yhdessä Kontiolahden käsityöläiset ry:n ja Käsityömyymälä Tiuhtan kanssa juhlavuoden villasukkakilpailun. Kutsumme kaikki kuntalaiset suunnittelemaan Kontiolahti -teemaiset villasukat!

Villasukkien tulee jollain tapaa ilmentää Kontiolahtea; inspiraationa voi olla paikallinen luonto, ihmiset, kulttuuri, perinteet tai henkilökohtaiset muistot tai kotiseudusta kumpuavat tunteet. Villasukissa saa käyttää haluamaansa värimaailmaa.

Osallistuaksesi kilpailuun, sinun tulee toimittaa käsityömyymälä Tiuhtaan neulotut villasukat, ohje villasukkien neulomiseen sekä lyhyt kirjallinen selitys siitä, mikä on antanut inspiraationsa sukkien ilmeelle ja mallille. Selitys voi olla runo, tarina, laulun sanat tai kirjallinen muisto menneestä.

Yksi osallistuja voi lähettää enintään kaksi ehdotusta kilpailuun. Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä.

Kilpailuun voi osallistua 15.11 saakka. Kilpailuun toimitetuista villasukista paikallinen käsityöläisten raati valitsee äänestykseen pääsevät.
Äänestykseen päässeistä Kontiolahden asukkaat voivat äänestää suosikkiaan paikalliskirjastoissa sekä netin kautta.

Voittaja valitaan yleisöäänten perusteella joulukuussa 2023. Kolme eniten ääniä saanutta villasukkasuunnittelijaa palkitaan lahjakortein.
Voittajasukan ohje tulee ladattavaksi Kontiolahden kunnan juhlavuoden sivustolle: www.kontiolahti150.fi, jotta jokainen voi halutessaan neuloa itselleen juhlavuosisukat!

 

Kontiolahden villasukka -kilpailun ohjeet

  • Kilpailuun voi osallistua aikavälillä 7.2 – 15.11.2023.
  • Kaikille avoin kilpailu, jonka tavoitteena on löytää Kontiolahtea kuvaava juhlasukka (villasukka).
  • Villasukkien tulee jollain tapaa ilmentää Kontiolahtea; inspiraationa voi olla paikallinen luonto, ihmiset, kulttuuri, perinteet tai henkilökohtaiset muistot tai tunteet. Villasukissa saa käyttää haluamaansa värimaailmaa.
  • Osallistuakseen kilpailuun, villasukan suunnittelijan tulee toimittaa käsityömyymälä Tiuhtaan neulotut villasukat, ohje/kaava villasukkien neulomiseen sekä lyhyt kirjallinen selitys siitä, mikä on antanut inspiraationsa sukkien ilmeelle. Selitys voi olla runo, tarina, laulun sanat tai kirjallinen muisto menneestä. Tämä teksti tulee esille näyttelyyn sekä juhlavuoden internet-sivustolle; www.kontiolahti150.fi .
  • Kilpailutöiden tulee olla aikaisemmin julkaisemattomia.
  • Määräajan jälkeen saapuneita ehdotuksia ei huomioida. Tulkinnanvaraisissa tapauksissa kilpailusta poissulkemisesta päättää raati.
  • Kolmelle neulojaa palkitaan kilpailussa lahjakortein:
    1.) Lahjakortti 150 € 2.) Lahjakortti 100 € 3.) Lahjakortti 70 €
  • Voittaja-villasukan kaava tulee ladattavaksi Kontiolahden internet-sivuilta. Sen voi hakea myös paperisena versiona käsityömyymälä Tiuhtasta.

 

OSALLISTUAKSESI TOIMI SEURAAVASTI

TIEDOT VILLASUKKIEN SUUNNITTELIJASTA

  • Suunnittelijan nimi/suunnittelijoiden nimet, puhelinnumero, osoite ja sähköpostiosoite tulee olla kirjattuna erilliseen kirjekuoreen. Kirjekuoren päälle tulee laittaa nimimerkki, joka ei ole tekijän oma nimi. Nimimerkki tulee esille näyttelyyn sukkien viereen.
     

KILPAILUN SISÄLTÖ

  • Kilpailuun osallistuvien tulee toimittaa neulottu sukkamalli Käsityömyymälä Tiuhtaan.
  • Osallistujien tulee toimittaa villasukkien mukana myös sukan kuviokaava.
  • Kilpailuehdotuksen tulee sisältää myös kirjallinen kuvaus, mikä innoitti villasukkien tekijän neulomaan sukat; mikä Kontiolahteen liittyvä muisto, tarina tai muu toimi inspiraationa villasukille?

 

KILPAILUEHDOTUKSEN TOIMITUS
Kilpailuehdotukset tulee toimittaa 15.11.2023 klo 16.00 mennessä käsityömyymälä Tiuhtaan, Keskuskatu 21, 81100 Kontiolahti.

Jos lähetät ehdotuksen postitse, huomioi, että lähetyksen sisällä tulee olla erillinen suljettu kirjekuori, jonka sisällä ovat neulojan yhteystiedot.

Muut materiaalit tulee merkitä nimimerkillä.
 

KILPAILUEHDOTUSTEN PALAUTUS
Kilpailun järjestäjä ei palauta valitsematta jääneitä ehdotuksia. Kilpailuun lähetetyt villasukat lahjoitetaan joulun 2023 alla paikalliselle palvelutalolle tai hyväntekeväisyysjärjestölle.

 

KYSYTTÄVÄÄ?
Kysymykset kilpailusta voi lähettää ensisijaisesti sähköpostitse käsityömyymälä Tiuhtaan:

tiuhta@outlook.com ja puhelimitse: 044 522 7292

 

Yhteystiedot Tiia-Mari Mäkinen

Tiia-Mari Mäkinen juhlavuosikoordinaattori 0505907730 tiia-mari.makinen@kontiolahti.fi