Hetkiä Kontiolahdella

Hetkiä Kontiolahdella

Hetkiä Kontiolahdella Matti ja Niilo Puhakan linssin läpi

Valokuvanäyttely kurkistaa Kontiolahden historiaan


Veljesten Matti ja Niilo Puhakan isä Matti Matinpoika Puhakka (1870–1950) oli työmies, nahkuri, mökkiläinen, mylläri ja puuseppä. Isä Puhakka oli syntyperäinen
kontiolahtelainen, mutta asui välillä Tuusniemellä, josta hänen puolisonsa Serafia Miettinen (1869–1945) oli kotoisin. Heillä oli kuusi lasta: Niilo, Eliina, Matti, Väinö, Saima ja Veikko.

Matti Puhakka (1903–82) oli kontiolahtelainen puuseppämestari ja valokuvaaja. Hän syntyi Tuusniemellä vuonna 1903 ja muutti vanhempiensa ja kahden vanhemman sisaruksensa kanssa Kontiolahdelle pari vuotta myöhemmin. Matti avioitui vuonna 1926 Viipurissa pielisjärveläisen Hilja Kettusen kanssa. Heillä oli
neljä lasta Liisa, Seija, Erkki ja Sakari.

Isä Matin ja Serafian esikoinen Niilo Puhakka (1895–1975) oli sisarusten toinen valokuvaaja. Hän puolisonsa oli kontiolahtelainen Aino Tanskanen (1897–1982), joka toimi postivirkailijana. Niilon ja Ainon häitä vietettiin vuonna 1920 ja heille syntyi 1920-luvulla kaksi poikaa, Jouko ja Tapio.

Valokuvat on kuvattu Kontiolahden kirkonkylällä ja keskeisin kuvauspaikka oli Puhakoiden talon piha ja portaat, joissa varsinkin poseeraus- ja ryhmäkuvia otettiin. Matti Puhakka kuvasi erityisesti henkilöitä ja Niilo Puhakka maisemia. Puhakoilla oli useita paljekameroita, joissa käytettiin lasinegatiiveja. Lasinegatiivi on lasilevylle valotettu valokuvan negatiivi, jota käytetään paperikuvan valmistukseen. Lasinegatiiveja käytettiin yleisesti ainakin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ennen filmin keksimistä.

Ryhmäkuvien, henkilökuvien ja potrettien lisäksi kuvien aiheina olivat karjanhoito, käsityöt, marjastus, metsästys, kalastus ja muut luonnonläheiset askareet. Lasten iloista leikkimistä varsinkin kesäaikaan on kuvattu spontaanisti ja talvisia hiihtokuviakin on napattu, vaikka olosuhteet paljekameroiden käytölle ovat olleet
haastavat.

Matti Puhakka kuvasi kotitalollaan paljon ryhmäkuvia tilauksesta, mutta erityisen paljon hän kuvasi lapsia. Usein kuvattavana olivat hänen omat lapsensa Liisa, Seija, Erkki ja Sakari. Varsinkin kaksoset Erkki ja Sakari temmeltävät useissa eri kuvissa. Puuseppänä Matti rakensi puisia leluja lastensa leikkeihin. Kuvissa näkyvät hevosrattaat, ankkakeinut, rattaat ja vaunut.

Vaskiseppä ja talollinen Anton Takkunen (1868–1949) oli Matti Matinpoika Puhakan ystävä ja yhteistyökumppani. Hänen puolisonsa Kustaava Miettinen (1866–1946) oli Matin vaimon Serafian sisko. Takkuset ja heidän pihapiirinsä olivat myös yksi keskeinen kuvauspaikka Kontiolahden asemakylällä.

Näyttely on tehty yhteistyössä Kontiolahti-seuran kanssa.
Kiitokset Pohjois-Karjalan museolle ja amanuenssi Erkki Matikaiselle.

 

Näyttelyn aukioloajat:

Näyttely on avoinna 2.5. - 31.8.2023

Kontiolahden kirjastossa
ma, ti, to 12 -18
ke ja pe 10 - 15

Lehmon kirjastossa
ma, ti, to 13 - 19
ke 10 - 16
pe 10 - 15

Molemmissa näyttelytiloissa on eri kuvat, joten käythän tutustumassa molempiin kokonaisuuksiin.

Kristiina Isaksson yhteystiedot

Kristiina Isaksson kulttuurituottaja 050 076 3946 kristiina.isaksson@kontiolahti.fi