PUSU -hanke

PUSU

Tervetuloa tutustumaan PUSU -hankkeeseen!

Kontiolahden kunnan kulttuuripalveluille myönnettiin 34 000€ Taiteen edistämiskeskuksen Hama –harvaanasuttujen alueiden kulttuuritoiminnan erityisavustusta vuodelle 2023. 

PUSU-hanke on käynnistynyt! Olemme valinneet viisi taiteilijaa työskentelemään hankkeen parissa kesä-syyskuun aikana Kiviniemen retkeilykeskuksessa.

Ensimmäiset hankkeeseen valitut viisi taiteilijaa sijoittuvat työskentelemään Kiviniemen retkeilykeskuksen alueelle, joka sijaitsee upeassa Kolin kansallispuistossa palkitun Herajärven retkeilyreitin varrella.
Heidän työskentelyjaksojensa ajankohdat ovat seuraavat:

  • Jakso 1: 1.-30.6.2023: Kesäkuussa Kiviniemessä työskentelee Simo Kontio
  • Jakso 2: 3.-31.7.2023: Heinäkuussa Kiviniemessä työskentelee kaksi taiteilijaa: Mia Maljojoki ja Meri Hietala
  • Jakso 3: 1.-31.8.2023: Elokuussa Kiviniemessä työskentelee Helena Karhu
  • Jakso 4: 1.-29.9.2023: Syyskuussa Kiviniemessä työskentelee Niina Annika

 

Taiteilijoilta toteuttavat paikkasidonnaisia teoksia ja taidetyöpajoja, jotka käsittelevät alueemme paikallishistoriaa, legendoja ja perinnetietoa. Työskentely tapahtuu yhteisöllisessä hengessä, ja osa tuotoksista voi jäädä pysyvästi paikoilleen, kuten mahdolliset ympäristötaideteokset.
Työskentelyn inspiraationa toimivat alueemme tärkeät paikat ja tarinat.

Voit nähdä taiteilijoita työssään metsässä, tulipaikoilla, retkeilykeskuksen rakennuksissa, saunassa tai joku heistä voi meloa sinua vastaan järvellä. Taiteilijat ovat Kiviniemen alueella tekemässä taidetta - myös sinun kanssasi. 
Taiteilijat järjestävät yhteisöllisiä työpajoja Kiviniemessä. Näissä työpajoissa paikalliset asukkaat, mökkiläiset ja retkeilijät pääsevät osallistumaan taiteen luomisprosessiin ja nauttimaan ainutlaatuisista taidekokemuksista.
Ole rohkea ja osallistu työpajaan, jos se sattuu kohdallesi. Pysähdy rakentamaan installaatiota tai yhteistä teosta. Kerro ajatuksistasi ja jätä itsestäsi jälki Kiviniemen maisemaan. Ajan saatossa jälkesi häviää näkymättömiin, kuten vanhat asutukset Herajärven ympäristössä, mutta muisto yhteisestä kokemuksesta taeen äärellä kulkee mukanasi uusilla retkeilyreiteillä. Toivottavasti uskaltaudut kokeilemaan ja viihdyt taiteen äärellä! 

PUSU -hanke:

Pusu -hanke lisää kulttuuripalveluiden, taiteen ja perinnetiedon saatavuutta Kontiolahden harvaan asutuilla alueilla. Hanke tuo esiin kulttuurihistoriallisesti merkittävien paikkojen historiaa, kehittää kulttuurimatkailua, edistää paikallisten taiteilijoiden työllistymistä ja residenssimahdollisuuksia sekä lisää projektiin osallistuvien kuntalaisten osallisuutta taiteeseen ja kulttuuriin.

Hankkeen toiminta rajoittuu kunnan pohjoispäähän, joka määritellään Suomen ympäristökeskuksen luokittelussa harvaanasutuksi alueeksi. Hanke toteutetaan Kontiolahden pohjoispäässä nykyisen Puson alueelle, josta hankkeen nimikin tulee: Puso oli alkujaan koko Kontiolahden pohjoispuolen kattava alue ja sen nimi oli aikoinaan Pusu (1692).

Työskentelyn lähtökohtana ja inspiraationa voivat olla alueen tärkeät paikat ja tarinat mm. legenda Puso-järveen upotetuista kirkonkelloista, Isovihan aikaisen tsasounan rauniot, kadonnut asutus, asekätköt, kummitustarinat, maisemat ja alueen historia.

Residenssijaksoilta odotetaan yhteisöllisesti, tai yhteisöllisten menetelmien kautta tuotettuja teoksia tai taidetyöpajoja (ympäristötaide, äänitaide, performanssi, tanssi, visuaalinen taide, sirkusesitys, käsityötaide, musiikki, sanataide tai näiden kombinaatiota).

Residenssijaksoilla keskuspaikkana toimii Kivinimen retkeilytila, joka sijaitsee Kolin kansallispuistossa palkitun Herajärven retkeilyreitin varrella. 

Hankkeen tavoitteena on tuoda taidetta harvaanasutulle alueellemme ja yhdistää asukkaat, mökkiläiset ja retkeilijät taiteilijoidemme kanssa. Haluamme luoda iloa, yllätyksiä ja merkityksiä alueemme arkeen taiteen avulla.

PUSU-hankkeen on mahdollistunut kiitos Taiteen edistämiskeskuksen Hama-harvaanasuttujen alueiden kulttuuritoiminnan erityisavustus, joka myönnettiin Kontiolahden kunnan kulttuuripalveluille keväällä 2023.

Pysy kuulolla ja seuraa PUSU-hankkeen etenemistä!

 

 

Yhteystiedot Kristiina Isaksson

Kristiina Isaksson kulttuurituottaja 050 076 3946 kristiina.isaksson@kontiolahti.fi